19.10.2008 Keskiviikkona Semifinaaliin

Keskiviikkona on Seamuksen uusia biisejä tarjolla Semifinaalissa. Show alkaa klo 21, ensimmäisenä esiintyy The Blonde Brunettes. Seamukset starttaa sitten noin klo 22. Tervetuloa!

8.10.2008 Video tulossa

Pari viikkoa sitten Seamus kuvaili loimaalais-voimin uutta, hilpeää videota. Se ilmaantunee sivuille vielä tämän viikon aikana.

29.9.2008 Tervetuloa

Täten avautuvat uudet nettisivumme. Kuten näkyy, muutoksia on tapahtunut viljalti. Bändin nimikin on lyhentynyt. Olemme nyt Seamus - kukapa tässä niin rassukka jaksaisi enää ollakaan. Kuluneen vuoden aikana jäsenistöä on vaihtunut, uusimpana tulokkaana rumpalismies Mikko Arlin, joka korvasi kaukomaille lähteneen Ossin. Viikon kuumin uutinen on kuitenkin uusi sinkku, Million ways (to fuck up), joka soi Myspace-sivuillamme, ja jota voi ahkerasti toivoa soitettavaksi esim. YleX:llä. Lähitulevaisuudessa kenties ilmaantuu jonkin näköinen uusi videokin, mutta palataan sen tiimoilta asiaan sitten, kun aika on kypsä... Siihen asti nautiskelkaa uudesta biisistä ja kuvamateriaalista!

Uusi sinkku ja uusi ilme


Ensi maanantaina julkaistaan myspace-sivuillamme tulevan levyn ensimmäinen sinkku. Tuolloin myös avautuu bändin uusi, entistä ehompi nettisivu, jolta löytyy tietenkin uudet promokuvat, tietoa jäsenistä ym. mielenkiintoista. Kaiuttimet ja selain siis valmiusasentoon ja jännityksellä odottamaan...

Mitä kuuluu levylle


Uuden levyn äänitykset ja miksaukset alkavat olla kuosissa. Vielä pientä hiomista vailla. Se on käynyt selväksi, että Seamuksen uusi saundi on selkeästi aikaisempaa rouheampi. Sinkkubiisikin on jo kutakuinkin valittu... Näillä näkymin sinkku on tarkoitus julkaista syksyllä.

Ollaan taas päästy studioon. Äärettömän komiaa. Hommat on lähtenyt liikkelle hienosti. Tunnelmia ja tapahtumia kirjaillaan studiopäiväkirjaan sekä MySpacen blogiin. Lentsi päivittää tänne pikapuoliin kuvia studiosta. MySpace sivuilla kyseisiä kuvia on jo nähtävissä. Kuvissa näkyy myös bändin uudet jätkät... Koskisen Jussi, Nurmelan Ossi ja Tirrosen Mikko.

Keikka Seinäjoella

Perjantaina rymytään kohti Seinäjokea. Keikka legendaarisessa Wartti-baarissa. Luvassa uutta ja vanhaa matskua.
Uuden levyn äänitykset ja miksaukset alkavat olemaan kuosissa. Vielä pientä hiomista. Se on käynyt selväksi, että Seamuksen uusi saundi on selkeästi aikaisempaa rouheampi. Sinkkubiisikin on jo kutakuinkin valittu...
Perjantaina siis keikalle kuuntelemaan uusia biisejä ja uutta meininkiä...

Seuraava keikka

Keskiviikkona 14.5. ollaan keikalla Libertessä. Alkaa olemaan viimeistelyleirimeininkiä. Studioon lompsitaan 23. päivä. Äänitykset ja miksaukset pitäisi olla kuosissa Juhannukseen mennessä. Libertessä veivataan varmaankin pääosin uutta matskua, että ei kun paikalle. Taskunauhurit jaetaan ovella. Hahaa.

Etiä päin

Toisen levyn tekoa ollaan jo pitkään haikailtu, mutta palaset eivät vain ole oikein napsalleet kohdilleen. Kovan väännön jälkeen biisit ovat jo hyvällä mallilla, oikea studio löytynyt ja aikataulukin on lyöty lukkoon. Studioon lompsitaan toukukuun loppupuolella. Perkeles kun oikein odottaa studioon pääsyä.
Paluu lavalle on taas tehty pitkän keikkatauon jälkeen. Fiilis, meininki ja meno oli loistavat... ja lisää keikkojahan on taas luvassa.

Biisejä, keikkataukoa ym.

Seamus on vetäytynyt reenikämpän hämärään hiomaan kakkosalbumin biisejä. Mainitsemisen arvoista lienee myös, että bändin miehistössä on tapahtunut pientä turbulenssia. Yritetään saada uusista kavereista kuvaa ym. tietoa tänne mahdollisimman pian.

Lauantaina Porvooseen

Lauantaina 26.4. ollaan keikalla Porvoon GB Kasinolla. Jengi mestoille rockaamaan. Siitähän on sitten hyvä jo aloitella vappua... Ohjelmistossa on tuttuja vanhoja kappaleita sekä tulevan uuden levyn materiaalia.

Leevi & The Leavings Tribuutti

Poor Seamuksella on ollut suuri kunnia päästä osaksi juuri kauppoihin tullutta 'Melkein Vieraissa' - Leevi & The Leavings tribuuttialbumia. Seamus versioi levyllä kappaletta 'Nainen toiselta planeetalta'. Lisää tietoa levystä löytyy mm. Elements Musicin sivuilta.

Semifinal 4.10.

Seuraava keikka on Semifinalissa 4.10.. Samana iltana esiintyy myös bändi nimeltä Umbra. Ensimmäisenä lavalle astelee Umbra, noin kello 20.30 ja Seamuksen vuoro tulee n. 21.30. Eli ilta ei veny liian pitkäksi... siis ainakaan myöhäisen keikan takia. Ei ole siis mitään syytä (lue: selitystä) jättää tätä keikkaa väliin. Ja saatetaan jopa intoontua testailemaan kakkos levyn matskua biisin tai parin verran.. Ehkä.

Anni Telkkarissa

Anni haastattelussa tänään (29.11. torstai) Subilla klo 18.50. Haastattelu tulee viihdeuutissa ja aihe liittyy Melkein Vieraissa levyyn. Jos missaat tuon, niin sama lähetys uusitaan ilmeisesti maikkarilla myöhemmin...

Walk through to Sydney 5 miles

Yleisön pyynnöstä Jussi kirjoitti esikoislevymme sanoituksista vähän valaisua. Tekstit löytyvät täältä.
Tulkaahan kaikki kynnelle kykenevät sitten lauantaina Köyri-rokkailemaan!!

Kuulumisia

Seamus on tällä hetkellä lomailemassa. Anni vaeltaa kolme viikkoa Uralilla. Ei onneksi sentään ollut pommitetussa junassa. Lentsi on rockailemassa Unkarissa, Szigetissä ja jossain viinitilalla hörppimässä... Pekka lähti Kreikkaan.
No ollaan tässä sentään jotain tehtykkin. Uudet biisit alkaa olla jonkinmoisessa kuosissa. Ehkä tästä studioonkin vielä päästään joskus.
Seuraava kaikille avoin keikka on Köyrirockissa 22.9..

Basisti vaihtoon

Nyt on taas se aika vuodesta, että on aika vaihtaa bändin basistia. Määräaikainen sopimus kului Juholla loppuun. Ei vaan.. Juhon kiireet sibiksessä antoivat miehelle aihetta puntaroida asioita tärkeysjärjestykseen. Eli lähtöön ei liity suurta dramatiikkaa. Sääli tietysti menettää bändistä mukava heppu, joka on vielä aika velho basistiksi. Iso kiitos Juholle ja tsemppiä jatkoon!!
Onneksi uusi basisti löytyi suuremmitta vaikeuksitta. Jo aikaisemminkin Juhoa tuurannut Pekka liittyi bändiin. Pekan voi bongata arkiaamuisin tv2:lta tulevasta Summeri-ohjelmasta.

Pinssejä, pinssejä, pinssejä sekä Linnarockia

Suurien ponnistelujen jälkeen olemme saaneet järjestettyä läjän pinssejä. Komeita rintaneuloja voipi ostaa keikoiltaimme sekä Elements Musicin nettikaupasta. Ja huomio kaikki jotka vielä haluavat itselleen Seamuksen levyn tai paidan, niin nyt alkaa olla jo kiire. Varastot hupenevat... Kaikki kynnelle kynevät viikonloppuna Loimaalle Linnarockiin. Kello 14.00 on ikärajaton konsertti ja 20.00 alkaa K18 rocktapahtuma.

Tarinaa lapista

Täältä löytyy tarinaa Seamuksen vaiherikkaasta lapin turneesta. Jussitkin pääsivät takaisin etelään..

Keikkaraportti Bepopista

Täältä löytyy keikkaraporttia Joensuun Bepopista, jossa Seamus tutustui mielenkiintoisiin veijareihin.

Paidat ovat täällä

Poor Seamus paidat ovat tulleet! Komeita ovat. Käy tilaamassa omasi Elements Musicin nettikaupasta.

Uusia keikkakuvia

Kuvia-osastolta löytyy uusia keikkakuvia Virgin Oilista sekä Gloriasta.

Them Stars kuuluu..

Them Stars biisi on kuultu Idolsin televisiomainoksessa. Melkoista... Myös ensimmäinen festariveto on varmistunut tulevalle kesälle. Seamus räyhää Rovaniemi Rock Festivaaleilla. Äärimmäisen äärimmäistä. Siellä sitten nähdään! Ja kaikki nyt tulevana lauantaina, 24.3., Gloriaan kannustamaan Seamus Suomen finaaliin Emergenza liveskabassa!!

Seamus seikkailee ja keikkailee

Poor Seamuksen edesottamuksia voi nyt seurata myös Findance.comissa. Etusivulta löytyy tuttu kuva jonka takaa löytyy lisää aiheeseen liittyviä kuvia... Sieltä löytyy myös kuvia Buusteri-kuvauksista ja löytyypä myös tieto milloin Seamus nähdään Buusterissa.

Buusterikisan voitto Ouluun

Buusterissa ilmoille heitetyn skaban voitto meni Rippelle Ouluun. Onnittelut voittajalle täydellisestä suorituksesta!

Jatkoon kisassa

Seamus siis pääsi jatkoon Emergenza-liveskabassa. Seuraava kilpailu on maaliskuun 24. päivä. Ja paikkana on Gloria. Illan yhdeksästä bändistä menee kaksi jatkoon ja jatkoon menijät ratkeaa yleisöäänestyksellä. Nyt siis tarvitaan joka jamppa mukaan, muuten käy kehnosti. Suomen finaali on myöhemmin keväällä Nosturissa. Siellä sitten tuomaristo päättää jatkoon menijät. Seuraava vaihe on pohjoismaiden finaali jne.. Nyt siis kaikki mukaan. Lippuja voi tilata meiltä, klikkaa 'yhteys' -linkkiä... Ja oveltakin saa lippuja, mutta hinta on hieman kovempi.

Uusi promosinkku

Seamuksen uudeksi promosinkuksi valittiin Go, joka on kuunneltavissa singlet-osastolla, myspace-sivuilla ja ladattavissa last.fm-sivuilla. Käy toivomassa sinkkua myös radioihin. Linkit laatikossa yläpuolella

Go radioihin

Käy toivomassa Go-sinkkua radioaalloille.

Tiistaina Liberteen

Poor Seamus on tiistaina keikalla Club Libertessä, Kalliossa. Lavalle nousee myös loistava bändi, Stonetone. Piletit ei maksa paljoa, kaksi euroa, ja siihen sisältyy vielä yksi pieni olut! Siis todella halpaa. Ensimmäinen bändi aloittaa noin kymmenen aikaa ja vähän ollaan ajateltu, jos vaikka Seamus soittaisi ensin. Nyt on kaikilla hyvää aikaa lähteä vähän rockailemaan, kun Pakokin jäi tauolle.

On the Rocks -livevideo

Videot-osastolle on lisätty Go-biisin videotaltiointi Seamuksen On the Rocksin keikalta.

Pimp my toilet

Jussi vähän villiintyi vessaremontissa. Käy tsekkaamassa kuvia-osastolta, miltä lopputulos näyttää.

Jatkoon kisassa

Ja oivoi sentään sekä tuhannen turskasta. Seamus pääsi jatkoon Emergenza-liveskabassa. Seuraava kilpailu on maaliskuun lopussa, arviolta 23. tai 24. päivä. Ja paikkana on Gloria. Ilmoottelemma kun päivämäärä selviää. Ja muutes fanien ja tuttavien tukkee tarvitaan jatkoon pääsyyn...

Fridayn keikka siirtynyt

Seamuksen keikka Friday Music Barissa on siirtynyt viikolla eteenpäin. Uusi päivämäärä on 19.1.07.

Liveskaba

Seamus osallistuu Emergenza-liveskabailun alkukarsintoihin Semifinalissa 24.01.2007. Voit ostaa liput(8,5e/kpl) lähettämällä viestiä tännepäin vaikkapa yhteys -sivumme kautta. Ovelta liput ovat 12,- tsibale.

Tiedote Savoon

Keikka Kuopion Henry's Pubissa alkaa kello kymmenen. Siis kaikki perjantaina Henkkaan... Ja lauantaina Varkauden Harrisoniin!

Arvosteluja mediassa

Sivujen julkaisut-osastoille on lisätty linkit Seamuksen sinkkujen ja levyn arvosteluihin. Uusimpana Rumba.

Levy kaupoissa nyt!

Seamuksen esikoisalbumi, Sydney 5 miles, on saapunut kauppoihin. Hae omasi heti! Jos levy ei ole kaupassa esillä keskeisellä paikalla, niin muista naljailla siitä kauppiaalle.

Voicen vuoden video -äänestys

Käy äänestämässä Them Stars -videota Voicen äänestyksessä vuoden parhaimmaksi.

Kuvia

Sivujen kuvia -osasto on uudistettu ja sieltä löytyy uusia keikkakuvia. Vihdoinkin.

Äänestys

Käy äänestämässä Them Stars -videota Kids Top20 -äänestyksessä(nro29).

Albumilistalle

Seamuksen Sydney 5 miles -albumi pomppasi ensimmäisellä viikollaan Suomen virallisella albumilistalla komeasti sijalle 35! Sitten aletaan kivuta listaa päättäväisesti ylöspäin. Jos kaupastasi ei levyä löydy, käy vetämässä myyjää hihasta ja pyydä sitä heti myyntiin.

Seamus telkkarissa

Anni ja Anna vierailevat Kids Top20 -ohjelmassa ensi lauantaina. Lähetys alkaa 9.30. Uusinta maanantaina 14.05.

Keikka On The Rocksissa

Keikka tänään On The Rocksissa alkaa tämän hetken suunnitelmien mukaan kello 22.30.

Lisäyksiä keikkoihin

Uusia keikkoja on lisätty keikat-sivulle.

Voicen haastattelu keskiviikkona

Seamuksen haastattelu tulee Voicelta keskiviikkona 20.9.. Tsekkaa miten Anna, Anni ja Jussi selvittivät Toivosen Villen verbaalisen temppuradan. Ja eiköhän se Seamus itsekkin kuvissa vilahda..

YleX:n haastattelu

Anna ja Jussi ovat YleX:n X-ryhmän haastateltava keskiviikkona 6.9. n. klo 19. Virittäytykää taajuudelle kuuntelemaan millaisia jutun aiheita Veli Kauppinen on keksinyt.

Findancessa kysely

Findancessa kysellään ihmisiltä, kolahtaako Poor Seamus. Käy kertomassa äänestyksessä, mitä mieltä olet. Sivuilta löytyy myös Seamuksen haastattelu. Käy tsekkaamassa täältä, mitä Antti uteli.

Levynjulkkarikeikka

Uuden Sydney 5 miles -levyn julkkarit pidetään 15.9.2006 Seamuksen kantapaikassa Loimaan Ankkuripaikassa. Tulkaahan kaikki paikalle!

Parhaat vinkit palkitaan

Kun hätä oli suurin, oli auttajiakin paljon. Seamus on siis löytynyt. Ilmoituksia näköhavainnoista ym. tuli runsaasti. Nyt kaksi parasta vinkkiä palkitaan Sydney 5 miles -albumilla. Parhaat vinkit kirjoittivat TAW ja Salla Helinä. Kiitos kaikille vinkeistä ja onnea voittajille.

Findance.comin haastattelu

Anni, Jussi ja Jarkko olivat hauskuuttamassa Findancen Antti Niemelää. Käy tsekkaamassa täältä, mitä Antti uteli.

Sydney 5 miles -albumi ennakkoon

Seamuksen esikoinen, Sydney 5 miles -albumi, on ennakkomyynnissä NetAnttilassa. Ja kauppoihin levyt tulevat siis keskiviikkona 13.9..

Them Stars-video Voicella

Seamuksen Them Stars-musavideo pyörii nyt voice musiikkikanavalla. Voicen kotisivuilla voi käydä kommentoimassa videota. Lähiaikoina siellä nähtäneen myös tuttuja naamoja...

Seamus löytynyt!!

Pikku-Seamuksen retki on päättynyt ja poika saatiin ehjänä takaisin kotiin. Seamus ilmeistyi keikalle Virgin Oiliin perjantaina. Taisi 850 kuulijan keikka kiinnostaa pientä seikkailijaakin... Paljon kiitoksia kaikille etsintään osallistuneille! Parhaista löytövihjeistä on luvassa palkkio. Näistä ilmoitetaan myöhemmin. Täältä löydät vinkkiarkiston.

London calling!

Tänään sitten London Pubiin koko suku kaimoineen! Show alkanee yhdentoista jälkeen.

Hopia ei oo häpiä

Seamus kirkastaa mitallinsa hopeiseksi SuomiPopin Top 30 -listalla. Kiitoksia äänistä jälleen kerran ja jatketaan kohti terävintä kärkeä.

Ladattava versio musavideosta

Them Stars -kappaleen musiikkivideosta on lisätty ladattava versio videot -sivulle.

Edelleen kärkitaisteluissa

Them Stars komeilee kolmatta viikkoa kolmantena Suomipopin Top 30 -listalla. Suurkiitokset äänestäneille ja jatketaan samaan malliin - ellei vieläkin paremmin... Ja ensi perjantaina kaikki London Pubiin bilettämään!

Them Stars pronssille Suomipopin Top 30 -listalla

Ja päästiinhän sitä kolmen kärkeen. Them Stars kipusi Suomipopin Top30-listalla pronssille! Iso kiitos kaikille äänestäjille!! Sitten korotetaan rimaa ja otetaan kulta kotiin. Käykääpäs vaikuttamassa asiaan... Suomipop Top30

Them Stars neljäntenä Suomipopin Top 30 -listalla

Them Stars kappale on kivunnut jo neljännelle sijalle SuomiPopin Top 30 -listalla. Komeeta. Kiitoksia kaikille teille. Ja toivottavasti vielä kannatusta löytyy jotta ensi viikolla päästään kolmen kärkeen!!! Käy siis vaikuttamassa... Suomipop Top30

Musavideo

Them Stars -kappaleen musiikkivideo on lisätty sivuille! Videossa pääosaa esittää Seamus itse. Tsekkaa heti. Olemme äärimmäisen ylpeitä videostamme. Kiitoksia Wireframelle. Videota voi toivoa ainakin Voicelle. Videon ja molemmat sinkkubiisit voi myös tsekata meidän MySpace-sivulta. Eikun nautiskelemaan.. ja kerro kaverille kans.

Them Stars -biisi Radio Suomipopin Top 30 -listalla

Them Stars on nyt Suomipopin Top 30 -listan sijalla 23. Kiitos äänestäjille! Klikkaa ihmeessä Suomipopin sivuille ja käy äänestämässä biisi kohti korkeampia sijoja.

Them Stars radioihin

Seamuksen toinen sinkku, Them Stars, on jaettu radioihin. Virittäydy taajuuksille. Käy toivomassa biisiä soittoon, linkkejä yllä. Musiikki-sivulta löydät näytteen biisistä. Albumi julkaistaan 13.9.

Ennakkoliput, Stockholm Diskotek

Ennakkoliput perjantain keikalle Kiasma-Kaupasta, Kolmen Sepän Kirjakaupasta ja Cafe Avarasta 10 euron kappalehintaa. Tiketistä ja suoraan ovelta 12€ kappale. Hae omasi ja tue hyvää asiaa! Ovet aukeavat klo 18.30. Ensimmäisen tunnin aikana sisään tulleet saavat drinkkilipun kaupanpäälle. Soittojärjestys on: Blackchaplin, Soma, Poor Seamus, Kemopetrol, Leijonamieli & Putkimiehet ja WAX – Real Time Orchestra. Tämän hetken tiedon mukaan Seamus esiintyy n. klo 21.40.

Hyväntekeväisyyskonsertti, Stockholm Diskotek

Seamus nousee lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa Helsingin Stockholm Diskotek:ssa 26.5. Muut esiintyjät ovat Kemopetrol, Soma, Blackchaplin, Leijonamieli & Putkimiehet, WAX - Real Time Orchestra sekä koomikot Ismo Leikola & Toni Walamies. Illan isäntänä toimii koomikko Sami Hedberg. Ovet aukeavat 18.30. Ohjelma alkaa 19.30. Keikkasetit ovat noin 30min/poppoo.

Uutta ilmettä sivuille

Uusia kotisivuja odotellessa aateltiin vähän päivittää nykyisille uutta ilmettä.

Keikka Tampereen YO-talolla

Vappu alkaa Tampereella jo keskiviikkona 26.4., jolloin Seamus esiintyy Tampereen YO-talolla. Kaikki paikalle.

Semifinaalissa tiistaina 11.4.

Seamus esiintyy tiistaina 11.4. Semifinaalissa. Esiintymässä ovat myös muut Elements Musicin bändit, eli illan aikana lavalla on yhteensä viisi orkesteria. Kukin soittaa n. puoli tuntia. Seamus on lavalla toisena. Ovet aukeaa 19.00 ja soitto alkaa kahdeksalta. Paikka ei ole kovin suuri, joten suosittelemme saapumaan ajoissa.

Yhä listoilla

Home of the owl sinnittelee yhä hienosti singlelistalla; pudotusta toisella listaviikolla vain yksi pykälä eli hieno yhdestoista sija! Komiaa!

Lataa Home of the owl

Saamiemme tietojen mukaan Seamusta voi ladata netistä ainakin seuraavista osoitteista:
Phpnet
Hesarin musiikkilataamo
Ilta-Sanomat
NetAnttila
PopCity
iTunes
CDON

Listasijoilla

Home of the owl kipusi ensimmäisellä viikollaan Suomen virallisen singlelistan kymmenenneksi. Mahtavaa! Suuret kiitokset kaikille Seamuksen kotiinsa kiikuttaneille!

Sinkku kaupoissa!!!

Home of the owl -single on saapunut kauppoihin. B-raitana sinkulla on kappale Rock with me. Hanki omasi heti, ettet jää ilman..

Seamus pykälän ylöspäin Findance.comin listalla

Home of the owl on nyt sijalla kaksitoista Findance.comin listalla. Kiitoksia äänistä. Ja ensi viikolla kympin sakkiin?

Sinkku kaupoissa vasta 22. maaliskuuta

Taas on sattunut valittetava inhimillinen erhe. Sinkku on digimyynnissä 15.3. mutta kauppoihin se saadaan vasta 22.3.. Bändi pahoittelee ja vakuuttelee syyttömyyttään. Ilmoitamme digimyyntipaikat pian.

Sinkku parantelee asemiaan Findance.comin listalla

Home of the owl on kivunnut Findance.comin listalla jo sijalle kolmetoista. Hienoa. Kiitoksia kaikille äänestäneille. Ja äänestetään lisää..

Sinkku Findance.comin listalla

Home of the owl-sinkku on saanut hienot arvostelut ja sijoittunut äänestyksessä sijalle 17 Findance.comin sinkkulistalla. Käykää tsekkaamassa ja heittämässä äänenne.

Sinkun julkaisua lykätty viikolla

Juurikin niin. Sinkun julkaisua on jouduttu siirtämään viikolla eteenpäin. Levy-yhtiön suunnalta on tällainen valitettava asia saatettu tietoomme. Syyksi on ilmoitettu jokin kömmähdys digimyyntiin liittyvissä asioissa. Sinkut siis kaupoissa 15.3.
Mutta käykää toivomassa biisiä radioista niin saatte Seamuksen rockaamaan ämyreistänne tästä takaiskusta huolimatta.

Muutama uusi keikka

Listalta löytyy pari uutta keikkaa. Semifinalin keikasta lisätietoa lähiaikoina.

Lisää uusia kuvia

Kuvia-sivulta löytyy muutama uusi bändikuva. Nämäkin kuvat ovat Tallinnan reissulta.

Uusia kuvia

Bio-sivulle on laitettu muutama uusi kuva Tallinnan kuvausreissulta. Vanhat, nuhjuiset naamakuvat saivat väistyä tuoreempien tieltä..

Studiopäiväkirja

Päivityksiä ja ´muutoksia´ studiopäiväkirjaan.

Sinkku kaupoissa 8.3.

Tällaista tietoa löytyy Elements Musicin sivuilta.

Studiossa

Täällä sitä taas ollaan, studion kätköissä. Biisit purkkiin ja läystäke painoon. Sinkku lähtee painoon maanantaina. Ollaan myös lisätty sivuille studiopäiväkirja.

B-raitaa ja kuvauksia

Kuvausreissu Tallinnaan meni todella hienosti. Ja kuviakin saatiin otettua. Bändin ulkonäköön panostivat mm. Pepe Jeans ja Tom Tailor. Kiitos heille!
Ja sinkun b-raidan äänitykset sujui komeesti, tammikuussa sitten...

Seamus Studiossa

Enää pari kuukautta siihen kun päivä alkaa taas pidetä. Suunnilleen samoihin aikoihin Seamus palaa studioon äänittämään tulevan levyn biisejä. Tähän mennessä on äänitetty noin puolet biiseistä. Ekan sinkun b-raita on tarkoitus äänittää marraskuun aikana, jotta sinkku saadaan julkaistua heti alkuvuodesta.

Keikkoja

Uusia keikkoja ei ole tällä hetkellä tiedossa. Tai no, ilmeisesti yksi Loimaalla joskus alkuvuonna...
22.7.05 Loimaa, Biweet Eskolassa. Paikalle haluavat ottakaa yhteys: kalle@konehuone.biz
27.7.05 Turku, Papa Joe (DBTL aloituspäivä)
3.9.05 Vopsin ja Satun ...juhlat. Jossain aika kaukana.

Sivuille lisätty..

Musiikki-linkin takaa löytyy Home of the Owl ja Pretty Song biiseistä n. 30 sekunnin näytepätkät.

Seamus Lavalla Nurmirockissa kello 14.00

Nurmirockin päättäjät ovat ilmeisesti halunneet tiukan aloituksen festarille ja pistäneet Seamuksen ensimmäiseksi esiintyjäksi. Nurmirockin ajankohta on lauantai 4.6. kello 14.00 alkaen ja paikka on Sääksjärven ranta Nurmijärvellä. Pääesiintyjät ovat Apulanta ja Antti Tuisku, linkistä listätietoja. Älkää myöhästykö.

Levytyssopimus

Poor Seamus on tehnyt levytyssopimuksen Elements Musicin kanssa. Kyllä, kyllä ja levyä on luvassa ensi vuonna. Tuottajina tulevat touhuamaan ihmepojat Aki Tykki ja AH Haapasalo. Tuumittiin, että yhteistyö viime äänityksissä sujui niin loistavasti, että tätä kannattaa jatkaa. Juhlat jatkuvat edelleen, mutta yritetään selvitä Nurmirockiin mennessä...

Biisit otettu pois sivuilta

Sivuilla aikaisemmin olleet biisit on otettu pois. Yritämme järjestää sivuille muutamasta biisistä 'näytepätkät'. Pahoitteluni heille jotka jo ehtivät ihmetellä missä kipaleet on. Unohtui laittaa maininta asiasta tänne. Uutta sinkkua on vielä muutama kappale jäljellä, joten pistäppä vaikka meiliä jos haluat sinkun omaksesi. Hinta on 4 € sekä mahdolliset postitus kulut.

Seamus SuomiPopilla

Luotettavat tahot ovat ilmoittaneet kuulleensa 'Home of the Owl'-biisin SuomiPopilta. Virittäytykää siis taajuudelle. Kiitos SuomiPopille.

Seamus YleX:llä

Viikko YleX:n tehona on takana (vko 16). Ja kyllä tehosi. Tämä tarjosi bändille myös 'uusia mahdollisuuksia'..
Jos jäitte kaipaamaan Seamusta, niin voihan sitä aina käydä YleX:n sivuilla toivomassa.

Keikka Nurmirockissa 4.6.2005

Alustavien tietojen mukaan Poor Seamus esiintyy Nurmirockissa lauantaina 4.6. Tapahtuman pääesiintyjinä ovat Apulanta ja Antti Tuisku. Lisää tietoja myöhemmin...

Basisti vaihtui

Monet jo tietävätkin, että Seamuksen riveissä tapahtui pientä säätöä ennen viimeisintä keikkaa. Edellinen basisti, Kyösti, katosi jonnekkin. Onneksi tilalle löytyi uusi, todellinen basson käskijä, Juho Kivivuori. Juho on Helsingin asukkeja ja opistelee Stadiassa pop/jazz-linjalla. Mies sisäisti biisit todella nopeasti (yhdet reenit) ja keikka sujui erinomaisesti.

Seamus YleX:llä

Kaiken maailman älyttömyyksiä maailmassa tapahtuu... Mutta joskus sentään jotain älykästäkin: Home of the Owl on tämän viikon tehobiisinä YleX:n illassa (Suuret kiitokset YleX:n väelle!) eli X-Ryhmän herrat Tomi ja Veli soittavat veisun kolmasti kuuden ja yhdeksän välillä. Virittäytykää taajuudelle ja käykää kommentoimassa tehoa YleX:n sivuilla.
http://www.yle.fi/ylex/index.php?id=3594
Ja muistakaa tulla keskiviikkona keikalle!

Keikka Stella-Star Clubilla 20.4.2005

Seamus astelee Stella-Star Clubin lavalle 20.4.2005. Samana iltana lavalla nähdään orkesteri nimeltään Tontti. Soitto alkaa pian yhdeksän jälkeen. Soittojärjestyksestä ei ole vielä tietoa.

Stellan osoite: Sturenkatu 27 Helsinki, www.stella-star.com

18.3.2005, Biisejä sivuille

Sivuille on lisätty kolme biisiä mp3-formaatissa. Kappaleet ovat uuden sinkun biisit, sekä taannoin YleX:llä menestynyt Them Stars-kappale. Klikkaa 'musiikki'-linkkiä...

24.2.2005, Sinkut tulevat

Singlet on painettu ja matkalla kotiin. Teoksia ei tule kaupan hyllyille, joten jos joku kokee tarvetta saada sinkun omakseen, kannattaa ottaa yhteyttä bändin soittajiin tai Haviin. Julkaisupäivä on perjantai 25.2.. Bändi on itse varsin tyytyväinen lopputulokseen, kiitoksia tuottajakaksikolle. Todellinen, lopullinen arviohan kuullaan teiltä.

24.2.2005, Ryhmään uusi jäsen

Ryhmään on tullut uusi jäsen: Havi, the PR manager. Havi painii ulkomusiikillisten asioiden parissa. Eli lavalla miestä ei näy, mutta hän vaikuttaa vahvasti siihen näkyykö lavalla bändin muitakaan jäseniä. Haviin saa yhteyden esim. meilitse havi@poorseamus.com.

15.1.2005, Keikka Factoryssä 13.2.2005

Seuraava tiedossa oleva keikka on Helsingissä Factoryssä 13.2.05. Luvassa siis sunnuntai-illan ratoksi roisia meininkiä livepopin merkeissä. Kaikki, ja muutkin, paikalle. Musisointi aloitetaan illalla yhdeksän ja kymmenen välillä.

12.1.2005, Sinkku äänitetty

Sinkun äänitykset saatiin kuntoon ykkösviikolla. Miksaaminen ym. on vielä tekemättä. Sinkun julkaisu ajoittuu helmikuulle. Tuottajakaksikko Tykki, Haapasalo osoittautui kovan luokan tekijöiksi. Ännitettyihin biiseihin tuli paljon lisää eloa ja meininkiä.

29.12.2004, Studiosession tiedot tarkentuvat

Kuten aiemmin on ilmoitettu, Poor Seamus astelee studioon tammikuun alussa. Äänitykset ym. suoritetaan Popstudiossa Loimaalla (www.popstudio.fi). Tuottajakuviotkin on sovittu. Happoradion herrat, Aki Tykki ja AH Haapasalo, tulevat tuottamaan tämän singlen. Julkaisupäivä on edelleen auki.

14.12.2004, Keikalle uudenvuodenaattona

Seamus astuu lavalle perjantaina 31.1.2004, siis uudenvuodenaattona. Paikka on Loimaan Petäjoen lava.

14.12.2004, Studioon

Poor Seamus on menossa studioon tammikuun alussa. Tavoitteena on tehdä single, joka julkaistaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tuottajakuviot käy tällä hetkellä kuumana.

11.10.2004, Muutoksia miehistössä

Seamuksen kokenut basisti, Tuominen, siirtyi sivuun muihin kiireisiin vedoten. Tuomisen paikkaan tällä hetkellä tiukimmin on tarrannut bassovirtuoosi Helsigistä. Miehen nimi on Kyösti ja hän opiskelee Pop/Jazz-konsalla. Tämän enempää Kyöstistä ei tällä hetkellä juuri tiedetäkään. Suominen kommentoi: 'Homma toimii uuden basistin kanssa todella loistavasti. Parit reenit on takana ja koko bändi tuntuu saaneen uutta intoa. Ainoa huono juttu tässä on että juuri otetut, hyvin onnistuneet, bändikuvat menee uusiksi. Ei auta kuin ottaa yhteyttä Kanervaan.' Tuomisen lähtöön ei liity mitään suurta dramatiikkaa. Kavereina jatketaan.

18.9.2004, Tukijoukot vahvistuvat

Ensimmäiset neuvottelut tukijoukkojen kasvattamisesta aloitettiin 18.9. hieman sekavissa tunnelmissa. Neuvottelu saatiin seuraavana päivänä sille mallille, että sopimus voitiin tehdä. Näin ollen tampereemmiäs MT Mäkinen liittyy bändin taustaryhmään tästä päivästä eteenpäin. Mikon tehtäväkenttä koostuu kaikenlaisesta ulkomusiikillisesta järjestelystä, eli tiedustelut ja muutkin yhteydenotot rohkeasti vain tulemaan yhteys-sivulla löytyviin yhteystietoihin.

14.9.2004

Uusista biiseistä saatiin ensimmäiset vedokset äänitettyä elokuun lopulla. Näistä biiseistä poimitaan nyt parhaat ja mennään uudestaan studioon tekemään parempaa jälkeä.

2.9.2004

No niin, nyt saatiin lopultakin päivitettyä yhteystiedot (kts. yhteys-sivu) ja vieraskirjat kuntoon. Ei muuta kuin kymmensormijärjestelmä sauhuamaan!

14.7.2004

Seamus raukka harkitsee kesän päätteeksi jälleen studioon siirtymistä, kun rusketusta ei taida kuitenkaan saada tänä vuonna. Ja jos syksyn päätteeksi saataisi jotain tehtyä keikkarintamallakin.